Varsinaista lomaa minulla ei tänä kesänä olekaan, muutama palkaton vapaiden lisäksi oli tällä viikolla että saatiin reissu tehtyä. Viimeisenä lomapäivänä, kun oltiin edellisenä päivänä tultu kylpyläreissulta, tehtiin vielä makkaranpaistoretki laavulla 25 kilometrin päähän, ja sitten innostuttiin vielä koko porukalla koiraa lenkittämään. Ihania iloisia päiviä, voi kun näitä tulisi tehtyä enemmänkin.
Tavallista elämää kahden vilkkaan suupaltin ja yhden vielä toistaiseksi vähäsanaisemman ihmistaimen kanssa
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Kevätpörriäiset
Pitkästä aikaa - jälleen kerran - päivittelyasialla. Oltiin juuri 5 päivän kylpylälomalla, ja kyllä se tosiaankin lomasta kävi kun joka aamu sai tulla valmiiseen pöytään. Lapset - ja aikuiset - sai uida polskia joka päivä monta kertaa, koirakin pääsi mukaan joten tuli myös ulkoiltua päivittäin, yksin ja koko porukalla. Reissu oli kaikin puolin ihana. Apa harjoitteli pontevasti, eikä puutu enää paljoa että ui ihan itse. Aku oli myös ihan elementissään, kävellä polskutteli ja työnsi kaikenmaailman kellukkeita edellä menemään, välillä sukelsi ja samantien pää pinnalle ilmeenkään värähtämättä. Olpsua vielä vähän jännitti, mutta oli hauskaakin niin kauan kun jalat ylettyi tukevasti pohjaan. Ihan kiva, ettei kaikki ole pää edellä joka paikkaan syöksymässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)