Ropelipylly

"Nyt mies, mies, miekkonen, ja pikkujalka vaan

tättä dättä dättä dättä hömphöhömphöhööööö

Nyt mies, mies, miekkonen ja ropelipylly vaan

haa ha haa ha haa!"

Apan laulu pikkuveljelle. Tuleeko tästä naurusta loppua koskaan?

Tytöt aloitti kerhon syyskuussa, kaksi kertaa viikossa aamupäivisin. Kerhossa on kavereita, leikitään, lauletaan, piirretään, askarrellaan ja päivän päätteeksi vähän ulkoillaan. Ai juu, ja se tärkein, syödään eväitä. Kerhoon lähdetään hämärässä aamussa silmät unitihrussa, kerhoreput selässä. Repussa eväsrasia (Jake ja merirosvot) ja vesipullot (Apalla Lentsikat, Olpsulla Disneyn Prinsessat). Kerhossa on kivaa, paitsi jos Apalta kysytään. Apalla ei koskaan oo kivaa missään.

Ensimmäinen kerhopäivä

Ensimmäinen kerhopäivä

Tänään kerhosta hakiessa oli annettu palautetta. Itse kiroilen sitä, kun meillä palaa siis kilokaupalla paperia viikossa. Vaikka nykyään arkit väritetään kokonaan ja molemmin puolin. Silti säilytettäviä aarteita tulee päivittäin, ja harjoituskappaleita työnnetään lumikolalla paperinkeräykseen. Niin olipa kiva kuulla ettei se turhaa ole; Apan piirtäminen on reippaasti ikätasoaan edellä, toiset lapset tunnistavat tämän 4-vuotiaan piirroksista tutut animaatio- ja satuhahmot! Myös Olpsulla innokas piirtäminen tuottaa jo tulosta, käyttää värejä koko ajan monipuolisemmin, ja silmä yksityiskohdille on hahmottunut lyhyessä ajassa hurjasti.

Niin ja se toinen palaute. "Ilmeisesti teillä lapset pukevat pitkälti itse?" - Ilmeisesti siellä kerhossa on kiinnitetty huomiota siihen että paita on aina vähintään yhden kerran nurinpäin, välissä jopa kaksinkerroin; siis lappu edessä JA saumat ulospäin. Ja housuissa taskut edessä. Me ollaan vähän ajateltu että MITÄ VÄLIÄ? Eikö se ole tärkeintä että lapsi haluaa yrittää ja tehdä itse. Ketä se rassaa missä se paidan pesuohje vilahtaa, jos kuitenkin on säähän sopiva lämmin vaate päällä? Ei siis sitä oltu kerhossa arvosteltu mitenkään, tulipahan vaan mieleeni samassa yhteydessä, kun monesti tekee mieli korjata oikein päin se vinksalleen mennyt vaate. Siihen yleensä tulee iloisella äänellä vastaus: "haluun sen näin!"

Oli myös noteerattu sellainen perustavanlaatuinen sisarusten välinen ero, että toinen tiputtelee ulkokamat ja repun päältään niille sijoilleen, ja säntää alkupiiriin iloisesti pajattamaan, jättäen vaatevanan jälkeensä. Toinen taas viikkaa ja nyplää lapasia myöten joka jumalan vaatekappaleen - H I T A A S T I - ja sen jälkeen aloittaa esittelemällä kaikille päällään olevat vaatteet. 

Ugelin kanssa on vielä helppoa. Kaikki käy, kunhan ruokahuolto ja seuralaispalvelu pelaa. Ja pelaahan ne, maailman hauskimpien siskojen kanssa aika kuluu vilisemällä.

P.s. Ugeli nousi juuri ensimmäistä kertaa ihan itse seisomaan! 

Kooste kuluneesta puolesta vuodesta

Ha, muistuipa mieleeni, että onhan minulla tämä blogikin! Itseasiassa kaksi, mutta eihän meillä lasketa. Kello näyttää jotain aivan naurettavaa, mutta laitetaan nyt pikaisesti vähän koostetta kuluneesta puolesta vuodesta.

- penskat ihania

Apa: hauskempi kuin koskaan, oivaltava, ihana, fiksu, kaikinpuolin ihan käsittämättömän upea tyyppi.

Olpsu: aivan fantastisen hieno pieni ihminen, söpö ja nokkela, hauska, ovela ja fiksu, pikkuprinsessa.

Aku: maailman paras poika ja maailman ihanin vauva (vielä 2 kk, bäää!), vauhtiviikari, siskojen silmäterä, äitin pupujussi ja lellipentu, isin ponteva poika - maailman onnekkain pikkuveli, kun sillä on niin superihanat siskot!

- koira jumalaton säheltävä luupää (mutta ihana, osa-aikaisesti ainakin)
- keikkatöitä (öitä)
- takana muuttojen sarja (4 kuukautta, 3 muuttoa), ja nyt lopulta (ehkä) jotain   pysyvämpää

Josko vähän nukkuneena muistaisi/jaksaisi/ehtisi runoilla enemmänkin, tässä nyt kuitenkin nämä tärkeimmät hyyyyvin pienessä ja ahtaassa pähkinänkuoressa.

Vähän sitä pakollista AAAAAAWWW - ja ällösöpisosastoa - ihan vain siksi kun meillä sellaista on. <3

Ensi vappuna hän ei varmaan riko ilmapalloja?

Tosiaan, arjen kaaoksessa pyörii nyt sitten mukana neljäs lapsi; tämä tosin kävelee neljällä jalalla JA on oletettavasti nopeimmin sisäsiisti koko katraasta. Koiralle on oma bloginsa joten yritän olla tukkimatta tätä lasten blogia sillä tarpeettomasti, mutta tokihan se mukana seikkailee, ollen olennainen osa meidän arkea. Tässäpä siis tämänkin blogin puolelle kuvasaldoa siitä, miten herrasväen yhteiselo on toistaiseksi sujunut. Mainittakoon ensin että Nero on siis hetkittäin TODELLA raisu ja villi, hyppii ja näykkii, innostuessaan myös kovasti, jolloin lapset sitä vähän kaihtaa. Toisaalta ovat täysillä mukana viemässä pentua ulos, nahistelevat kenen vuoro on antaa Nerolle ruoka, ja niin edelleen. Toisen puolen ajasta kuitenkin mennään jo näin kivasti:

Apa ja Nero

Olpsu ja Nero

Ja äitinpojat...

Olkoon pentu mikä räähkä tahansa, niin ainakin se tietää mistä narusta kannattaa vedellä. Erityisesti minua ilahduttaa Apan nopea omaksumiskyky mitä tulee koiran kanssa olemiseen; Apa kieltää topakasti, kehuu iloisesti, ja veikkaanpa että siitä voi tulla vielä kelpo kenneltyttö. Neron täytyy jo olla aika hurjana että Apan mielenrauha siitä järkkyy, ja tokihan aivan överiksi pyrkivä villiintyminen pysäytetään ennen kuin se tosiaan menee aivan överiksi. Pentu on kyllä hyväntahtoinen, kiltti ja äärimmäisen ystävällinen, mutta noiden kaksijalkaisten tavoin pieni lapsi on vielä sekin. Silläkö ymmärtävätkin toisiaan niin hyvin. <3

Apalla on nyt joku vaihe menossa, että on hyvin omapäinen ja vähän änkyräkin. Nupit lentää kaakkoon hetkessä, ja monta kertaa päivässä. Niinpä niistä takuulla hyvistä hetkistä onkin otettava kaikki ilo irti. Akukin nauttii hiljaisuudesta.. :D

Käsi ylös kuka yllättyi, jos kerron että niin ikään Olpsulla on menossa "joku vaihe", että on hyvin omapäinen ja TOTAALISEN änkyrä? Kaiken sen EMMÄHALUU ÄÄÄÄÄÄÄÄ-mekastamisen väliin mahtuu kuitenkin se maailman ihanin Olpsu.

Aku-vauva on edelleen koko porukasta eniten Olpsun mieleen, tai varmaan on turvallista sanoa että ykköspaikkaa veli vuorottelee Apan kanssa. Riippuu siitä onko Apalla just se tavara jonka Olpsu ehdottomasti tarvitsee, onko Apalla juuri se muki josta maito maistuu Olpsun mielestä parhaalta, tai voi riippua myös ulkona vallitsevasta säätilasta, tai taivaankappaleiden asennosta. Varmaa on vain se, että veli on rakas.

Vappu tuli ja meni ja vaikka pentuhuumassa unohtui sima, munkkeja en oo koskaan tehnyt serpentiinit ja ilmapallotkin jäi tältä vapulta tuon monsteripennun takia, niin hartaasti (joulusta asti) odotettuun tivoliin sentään päästiin.

Olpsu halusi kyydistä pois n. 1,5 sekuntia kuvan oton jälkeen

Apalle kyllä olisi mennyt vaikka kuinka monta kierrosta...

Vaikka tivoli riitti hyvin kattamaan vapun huvitteluosaston tältä vuodelta, on Apa kuitenki muutaman kerran varmistanut, voisiko ensi vuonna olla tilanne Neron ja koristelujen suhteen parempi, ehkäpä "ensi vappuna hän ei varmaan riko ilmapalloja?"

Poikapää!

Poikapää!

Apa: "Meitä lapsia on täällä kyllä kaksi!"

Minä: "No teitä on kyllä kolme. Onhan Akukin lapsi."

Apa: "Mutta hänhän on POIKA!" 

Olpsu: "Ja me ollaan tyttöjä!"

 

Yhä järkytyksestä nenä viheltäen Apa meni osoittamaan Akun karstan peittämää pientä pallopäätä, ja lisäsi vielä:

"Hänellähän on tämmöinen poikapääkin!"

Oheisessa kuvassa pipon alla muhii aimo läjä öljyä, joka poispestäessä huuhtoo sitä karstaa mennessään, ja pehmittää niin että harjaamalla irtoaa paremmin. Minulta tosin jos kysytään, niin tämä on maailman ihanin poikapää! <3

Kevään odotetuin juttukin ehti saapua tänne näiden laiskojen postausten välissä. Nimittäin se koira nyt sitten kuitenkin hankittiin jo. Nimiä ehdittiin pohtia muutama viikko, ja vaikka Apan ehdottamat "Ankstektök" ja "Krikki" olivat ihan kelpoja, kyllä Olpsun jämäkkä "Vain PORO!" keräsi suurimmat pisteet. Toteutui siis puoliksi, kun nimeksi tuli Nero. Mustaahan se tarkoittaa ja se on ainakin totta, siltä varalta että koirasta tuleekin ihan umpityhmä. Toivottavasti nimi ei kuitenkaan ole kaikilta osin enne; eikös Nero polttanut koko Rooman aikoinaan...?

Mahdottoman villi ja raisu otus, ja ekat päivät on mennyt ihan totutellessa. Eiköhän noista kuitenkin kaverit tule, kunhan pentu oppii että näitä erikoispentuja ei maistella eikä niiden päälle hypitä, ja nämä erikoispennut oppii että jos se tavallinen pentu ahdistelee, niin ei ainakaan kannata juosten poistua paikalta... Hullunmyllyhän tämä on, ja vielä muutto tulossa kuukauden sisällä. Mutta uusi koti on niin kiva, ettei tämä edes ihan tolkuttomasti kauhistuta. 8. kerroksesta näkee hyvin, varsinkin kun yksi huone on kauttaaltaan lasia. 

Apalla on tulossa elämänsä ensimmäinen julkinen esiintyminen toukokuussa, kun tanssimuskarin kevätjuhlassa esiintyvät myös nämä pienimmät tanssijat. Montakohan tonnia palaa nenäliinoja sen muutaman minuutin aikana, kysynpähän vain. Jo nyt kotona alkaa leuka väpättää, kun Apa pyynnöstä näyttää parit muuvit esitysohjelmasta. 

Olpsukin odottaa jo kovasti syksyä ja toivon mukaan omaa tanssimuskarin aloittamistaan. Olpsun motivaatio tosin on vielä toistaiseksi melko välineellistä; isoin juttu tuntuu oleva Hello Kitty-tanssimuskaripuku jollaisen kuulemma saa kun tanssimuskari alkaa. Whatever makes you move, on nimittäin allekirjoittaneeseen tullut tuossa miten vähän liikkuminen kiinnostaa.

Aku ei ihan vielä käänny itse, mutta pienellä tuuppauksella viihtyy jo jonkin aikaa mahallaankin, maailma näyttää hassulta oikein päin. Lisäksi pikkuveli on koko ajan aina vain vähän kiinnostavampi, kun se alkaa näyttää ja käyttäytyä kuin ihmiset. 

Olpsuhan onkin alusta asti ollut ihan superihana vauvanhoitaja ja juonessa mukana, nyt kun Akun vireystaso on koko ajan parempi ja ottaa kontaktia, on Apastakin kuoritunut ihan mielettömän ihana tuplaisosisko. Olpsullehan se on sitä ollutkin koko ajan, mutta ohessa salaa kuvattu pätkä, josta Apa tosin on ihan hurjan ylpeä nyt kun tietää että tuollainen on kuvattu.

Laiskaa on siis päivittelytahti ja laiskana pysyy, tässä nyt kuitenkin taas ehtiessä muutama sana ja kuva muistojen arkkuun. 

Ei pitäisi mennä silleen mökelöimään!

Ei pitäisi mennä silleen mökelöimään!

Aikaa onkin vierähtänyt edellisestä postauksesta. Mitäpäs sitä, kun normaalia arkea eletään kuitenkin. Meillä se normaaliarki koostuu tälläkin hetkellä ihan tavallisesta herätään-syödään-tehdään jotakin-syödään-tehdään jotakin-syödään-nukutaan-rytmistä, ja pikkuveli täyttää nuo tehdään jotakin-kohdat seurustelulla ja nukkumisella. Ai niin, olihan sillä ristiäiset, ja tuntee nyt nimen Aku. Juhlat meni ihan isännän itsensä näköisesti, kevyesti naisille flirttaillen ja loppuaika nukkuen.

Normaaliarkea sentään sävyttää ihanasti erinäiset apaismit, kamerahippa ja Olpsun oivallukset. Tässäpä hieman noita kaikkia kuluneen kuukauden ajalta:

"Semmoisten ipanoiden ei pitäisi mennä silleen mökelöimään!" Sain kuulla kunniani, kun vahingossa pudotin pöydän reunalla jätetyn korkean duplovirityksen lattialle. Ikävä kyllä juuri tämä kyseinen keko ei ollutkaan mikään random tekele, vaan "ihmispesula, joka ei yhtään satu". Vähemmästäkin mökelöinnistä sitä hermostuisi. Suututtais itteeskin!

Tässä kivutonta ihmispesulaa edeltänyt historiallinen torni. Historiallinen siksi, että se on rakennettu sisarusten yhteistyöllä, ilman YHTÄÄN tappelemista!

Tytöt on edelleen kovin kiintyneitä pieneen Akuun, niin että välillä pitää ihan toppuutella. Enimmäkseen siihen ei kuitenkaan ole mitään tarvetta, kun meininki on suurimman osan ajasta tätä:

Olpsu ja Aku maaliskuussa -14

Apa ja Aku maaliskuussa -14

Akukin on hereilläoloajastaan jo koko ajan oikeasti hereillä. Pää kääntyilee kuin pöllöllä, katse kohdistuu ja selkeästi kyllä seuraa mitä ympärillä tapahtuu. Edelleen ei mölise turhia, itku on käytännössä aina nälän merkki. Tai jos ei aina niin nälkäkään, mutta joskus tekee vain mieli... Tuttu tunne suurimmalle osalle?!

Päivitin lopulta itseni älypuhelinaikaan ostamalla iPhonen, ja nyt sitä riemua riittääkin kun juoksen pentujen perässä sen kanssa. Apa välttelee viimeiseen asti, mutta onneksi tuo kuvaa sekä etu- että takakannen puolelta. Siispä Apan ensimmäinen lähes duckface-selfie on nyt nähty!

Lällällääää, yritäpä ottaa kuuuuvaaa, kun kierrän kameran taaaakseeee....

Wooooot?! Se otti kuvan!?

Tekniikka on merkillinen asia.

Tekniikasta sorminäppäryyteen muuten! Akulla oli 2 kk lääkärineuvola, ja tuli puhetta noista siskoista. Kuulemma 4-vuotistarkastuksessa, joka Apalla on kesällä edessään, annetaan eteen 12-15 palan palapeli ja ois hyvä jos siitä jonkun palasen saisi paikalleen. Kerrottiin tämä kotona tytöille. Olpsun reaktio oli tyyliin "Aha?" ja Apan luokkaa "liittyyks tää mitenkään mihinkään?"

Kuvissa siis Olpsu 2,5 vuotta rakentamassa 15 palan peliä ännännettä kertaa

Ja Apa 3v 8 kk rakentamassa 50 palan peliä niinikään ännännettä kertaa...

Huikea on hahmotuskyky, sanoi lääkäri. Aika rohkea diagnoosi, potilaita näkemättä. Akuakin ihan naurattaa, kun noita tappelevia pökelöitä päivät pitkät katsoo.

Akuhan ei tappele kenenkään kanssa. Motto on, ainakin täydellä masulla, "All you need is love". <3

Silitä mun mahalaukkua!

Silitä mun mahalaukkua!

Apan uusin villitys on ihmisen anatomia ja fysiologia. Kirjahyllystä löytyi allekirjoittaneen vanha lasten lääkärikirja, jossa kaiken maailman tuhkarokkojen ja näärännäppyjen havainnollistamisen ohella on myös lapsentajuiset kaavakuvat ihmisruumiista, ja kuviin on nimettyä tärkeimmät elimet. Ihan joka nippeliä ja nappelia ei, mutta noin pääpiirteissään. Kirja on Apan uusi paras ystävä, ja sen nimi on nykyään "Selityskirja", koska "siinä selitetään miten ihminen toimii". 

Kuvista osataan jo nimetä hienosti mm. aivot, keuhkot, mahalaukku, suoli, virtsarakko ja munulaiset. Tuossa ei ole kirjoitusvirhettä. Ensin osoitetaan elintä ja tentataan minulta paitsi härpäkkeen nimi, myös sen funktio. Sen jälkeen mangutaan telkkarista Olipa kerran elämä pyörimään, ja tarkistetaan selitetäänkö siinä samalla tavalla. Kun jompikumpi -tai kumpi tahansa - selitys on hyväksytty, siirrytään seuraavaan vaiheeseen, eli sovelletaan opittu käytäntöön. Apalla on sellainen pottamantra, että ensin hän ilmoittaa menevänsä pissille tai että on hätä. Sitten juosten potalle. Kohta kuuluu lorinan päälle iloinen lapsen ääni joka joko kysyy "kuuletko rilinää?", tai ilmoittaa että "kuuluu rilunaa ja rulinaa!". Nyt tämä biologiainnostus näkyy pottahommissakin sen verran, että lorinan päälle saattaa tulla tietoisku, esim. "mun virtsarakosta tulee pissiä!" 

Jos tarjolla oleva ruoka on mieleen, "tästä masukin tykkää!" ja pöydästä poistutaan "mahalaukku jo ihan täynnä". Jopa pieni Olpsu osaa kertoa mitä ruoalle syömisen jälkeen tapahtuu. Niin, suoleenhan se menee, ja sitten tulee "kakkelisperiä". Suoli on ihmisellä niin pitkä, että sen piirtämiseenkin tarvitaan 2 kpl A4-arkkeja. Ekalle tulee ohutsuoli, ja toiselle tietenkin paksusuoli. On tärkeää huomata että myös pikkuveljellä on keuhkot ja suoli, vaikka se ei osaa kävellä, mutta on luultavasti kuitenkin ihminen. Vaikka onkin poika. Tällaista pohdintaa Olpsun kanssa käytiin tänään. 

Molemmat osaa myös nimetä omasta kropastaan sisäelimiä. Koputtavat selkään missä on munulaiset (edelleen siinä ei ole kirjoitusvirhettä), etupuolelle minne pitäis olla mahdutettuna sydän, keuhkot, maksa, mahalaukku ja suoli. Olpsulla on vissiin tilaa vähän vapaammin käytetty, koska hänen mukaansa mahalaukku on soliskuopan korkeudella. Ja tästä ei tingitä.

Vauski on väläytellyt ensimmäiset hymyt ja naurusuut. Siskoille tietenkin. Ihan ensimmäisen naurun taisi saada Apa ihan muutama päivä sitten, kun pelleili vauvalle jotain. Myös Olpsulle on nähty leveästi nauramassa. Jotain vetoa näissä toisiinsa kovasti on, kai sitä sitten tuollainen ihan pienikin jo toisen pienen tunnistaa. Minä kieli pitkällä kytännyt kameran kanssa että naurais nyt, niin ei. Ja sen kerran kun se naama lopulta mun seurassa venyy muuhun kuin syömiseen, on lopputulos tällainen: 

No, on siitä onneksi vähemmänkin tärähteitä kuvia. Esim. tässä, herra 1 kk:

Vauva on ihana ja toistaiseksi ainakin hyvin helppo kaveri. Kun ruokahuolto pelaa, kaikki muukin pelaa. Tytöt on ihania - myös vauvan mielestä. Aika kuluu kivasti niiden touhuja katsellessa, ja tosiaan hymyt ja jopa ensimmäiset jokelluksen esiasteet on kuultu pienimmästäkin suusta. Arki on enimmäkseen kohtalaisen tai jopa yllättävän sujuvaa, nyt olen jo oppinut pääsemään ihmisten aikaan ulos kolmen kanssa. Kuluu kaikilla aika kivemmin, tytöillä kuitenkin välillä pukkaa myös vähän sitä mustis-uhmis-harmitustakin, niin mieluummin purkavat sitä pulkkamäkeen ja lumikasoihin, kuin sisällä räjäyttelemällä kirjahyllyjä ja lelukoreja.

Mut pitkänkin päivän saa lopetettua ihanasti, kun pienestä sängystä kuuluu vielä viimeiseksi pienellä äänellä: "silitä mun mahalaukkua!"

Ja sen pituinen se!

Ja sen pituinen se!

Se on arki taas apinatarhassa, hetken hiljaisuuden jälkeen. Tytöt oli Kissa-mummilla yökylässä la-su, ja meinattiin hulluksi tulla hiljaisuudesta. Poikakin oli ihan ihmeissään, että mikä tää on kun ei korvissa tinnitä ja pää helise. Onneksi tulivat illalla kotiin, ja siitä eteenpäin huutoa ja pauketta onkin taas riittänyt. Kylässä oli ollut kivaa, oli käyty saunassa ja "kulpuunkin" oli Olpsu päässyt, kynnet lakattu ja muutenkin hupaa oli riittänyt. Ihanaa oli itsellekin se, että kerrankin illalla kerkesi nähdä leffan alusta asti, sen pystyi katsomaan äänet päällä, ja lisäksi saattoi lojua sohvalla vauskin kanssa niin ettei se ollut keneltäkään pois. 

Vissiin hauskasta huolimatta oli pikkuveljeäkin vähän ikävöity, niin paljon on tänä päivänä yritetty sitä unilta ylös saada. Kun eivät muuta enää keksineet, epätoivoissaan hinasivat leikkipianonsa pinnasängyn viereen ja ei muuta kuin nupit kaakossa paukuttamaan. Tuo on muuten älyttömän kiva ja kehittävä lelu, mut valitettavasti ainoa epäkunnossa oleva osa on se helkutin volume-näppäin. Siinä on tasan vaihtoehdot "täysillä" tai "mykkä". Siinä sitä vauvan vieressä hakattiin ja tahtia saatiin pomppimalla sängyllä. Sen jälkeen muutama hiihtoliike, kun sadannen käskyn jälkeen kävin hinaamassa pennut ja pianon pois makuuhuoneesta. Piano on nyt tungettuna ukon vaatekaapin ylimmälle hyllylle. On se ollut siellä joskus ennenkin, muistelen vähän Apan synttäreiden jälkeen, jolloin sai pianon lahjaksi, lapsosen kertoneen Kissa-mummille että "me tappelimme ja äiti otti sen pois". Play it again, Sam! 

Oo niin kuin Olga

Tänään oli hieno aamu, fiksuna olin tehnyt aamupalan valmiiksi jääkaappiin, joten sen sai minuutissa tarjolle kun 8 jälkeen herättiin. Hyvä niin, kun samaan aikaan oli myös maitovasikka hereillä ja aamupalaa vailla. Aamupalat, kaikkien kolmen ipanan pesut, pukemiset ja kampaamiset (se se vasta tuon vauvan kanssa kova homma on!) oli tehty ennätysajassa. Päikkäreitä fiilistelin pitkin aamupäivää, mutta kun se aika tuli, niin eihän siitä mitään tullut. Vauski halusi syödä ja samaan aikaan ois pitäny saada kaks riehuvaa apinaa rauhoittumaan sänkyyn, ja kello käy, kello käy, kello käy... Hetken sitä pelleilyä katsoin, sitten komensin pois sängystä ja sanoin että yrittäkääpä illalla valittaa että väsyttää ja haluatte nukkumaan, nyt häipykää siitä kumpikin. Saattoi ehkä ääni vähän koholla käydä.

Sitten kohta olikin jo päivän kohokohta tytöillä, kun isi tuli kotiin. Kysyi perinteiseen tapaan miten päivä on mennyt ja mitä on puuhattu. 

Ukko:  "Apa kertoi että eivät oo nukkunu päikkäreitä. Sanoi että 'me pilattiin päikkärit ja riehuttiin ja äiti huusi meidät pois'"

Naureskeltiin vähän, ja pikkupata tietysti korvat tötteröllä vieressä kuunteli. Ilmeisesti juttu ei oikein miellyttänyt, kun hyvin pian väliin kajahti

Apa: "Ja sen pituinen se!"