Silitä mun mahalaukkua!
Apan uusin villitys on ihmisen anatomia ja fysiologia. Kirjahyllystä löytyi allekirjoittaneen vanha lasten lääkärikirja, jossa kaiken maailman tuhkarokkojen ja näärännäppyjen havainnollistamisen ohella on myös lapsentajuiset kaavakuvat ihmisruumiista, ja kuviin on nimettyä tärkeimmät elimet. Ihan joka nippeliä ja nappelia ei, mutta noin pääpiirteissään. Kirja on Apan uusi paras ystävä, ja sen nimi on nykyään "Selityskirja", koska "siinä selitetään miten ihminen toimii".
Kuvista osataan jo nimetä hienosti mm. aivot, keuhkot, mahalaukku, suoli, virtsarakko ja munulaiset. Tuossa ei ole kirjoitusvirhettä. Ensin osoitetaan elintä ja tentataan minulta paitsi härpäkkeen nimi, myös sen funktio. Sen jälkeen mangutaan telkkarista Olipa kerran elämä pyörimään, ja tarkistetaan selitetäänkö siinä samalla tavalla. Kun jompikumpi -tai kumpi tahansa - selitys on hyväksytty, siirrytään seuraavaan vaiheeseen, eli sovelletaan opittu käytäntöön. Apalla on sellainen pottamantra, että ensin hän ilmoittaa menevänsä pissille tai että on hätä. Sitten juosten potalle. Kohta kuuluu lorinan päälle iloinen lapsen ääni joka joko kysyy "kuuletko rilinää?", tai ilmoittaa että "kuuluu rilunaa ja rulinaa!". Nyt tämä biologiainnostus näkyy pottahommissakin sen verran, että lorinan päälle saattaa tulla tietoisku, esim. "mun virtsarakosta tulee pissiä!"
Jos tarjolla oleva ruoka on mieleen, "tästä masukin tykkää!" ja pöydästä poistutaan "mahalaukku jo ihan täynnä". Jopa pieni Olpsu osaa kertoa mitä ruoalle syömisen jälkeen tapahtuu. Niin, suoleenhan se menee, ja sitten tulee "kakkelisperiä". Suoli on ihmisellä niin pitkä, että sen piirtämiseenkin tarvitaan 2 kpl A4-arkkeja. Ekalle tulee ohutsuoli, ja toiselle tietenkin paksusuoli. On tärkeää huomata että myös pikkuveljellä on keuhkot ja suoli, vaikka se ei osaa kävellä, mutta on luultavasti kuitenkin ihminen. Vaikka onkin poika. Tällaista pohdintaa Olpsun kanssa käytiin tänään.
Molemmat osaa myös nimetä omasta kropastaan sisäelimiä. Koputtavat selkään missä on munulaiset (edelleen siinä ei ole kirjoitusvirhettä), etupuolelle minne pitäis olla mahdutettuna sydän, keuhkot, maksa, mahalaukku ja suoli. Olpsulla on vissiin tilaa vähän vapaammin käytetty, koska hänen mukaansa mahalaukku on soliskuopan korkeudella. Ja tästä ei tingitä.
Vauski on väläytellyt ensimmäiset hymyt ja naurusuut. Siskoille tietenkin. Ihan ensimmäisen naurun taisi saada Apa ihan muutama päivä sitten, kun pelleili vauvalle jotain. Myös Olpsulle on nähty leveästi nauramassa. Jotain vetoa näissä toisiinsa kovasti on, kai sitä sitten tuollainen ihan pienikin jo toisen pienen tunnistaa. Minä kieli pitkällä kytännyt kameran kanssa että naurais nyt, niin ei. Ja sen kerran kun se naama lopulta mun seurassa venyy muuhun kuin syömiseen, on lopputulos tällainen:
No, on siitä onneksi vähemmänkin tärähteitä kuvia. Esim. tässä, herra 1 kk:
Vauva on ihana ja toistaiseksi ainakin hyvin helppo kaveri. Kun ruokahuolto pelaa, kaikki muukin pelaa. Tytöt on ihania - myös vauvan mielestä. Aika kuluu kivasti niiden touhuja katsellessa, ja tosiaan hymyt ja jopa ensimmäiset jokelluksen esiasteet on kuultu pienimmästäkin suusta. Arki on enimmäkseen kohtalaisen tai jopa yllättävän sujuvaa, nyt olen jo oppinut pääsemään ihmisten aikaan ulos kolmen kanssa. Kuluu kaikilla aika kivemmin, tytöillä kuitenkin välillä pukkaa myös vähän sitä mustis-uhmis-harmitustakin, niin mieluummin purkavat sitä pulkkamäkeen ja lumikasoihin, kuin sisällä räjäyttelemällä kirjahyllyjä ja lelukoreja.
Mut pitkänkin päivän saa lopetettua ihanasti, kun pienestä sängystä kuuluu vielä viimeiseksi pienellä äänellä: "silitä mun mahalaukkua!"
