"Vauski"

"Vauski"

Päätöstä ensimmäisestä sopivasta ajankohdasta kolmannelle vatkattiin ihan vuoden 2013 alusta asti. Olin juuri aloittanut vuoden kestävän, työn ohella suoritettavan täydennyskoulutuksen, joten oli selvää että se pitäisi saada valmiiksi. Siispä aikaisintaan keväällä. Elettiin kevääseen, ja vielä siinä kävin arpomista, siirretäänkö vielä, siirretäänkö vielä, mitä tehdään. Ei siirretty. Ja tästä parin viikon päästä, 4.5.2013 testi näytti taas lupaavalta. Tammikuun puoliväliin laskettu aika, koulutus loppuisi joulukuussa... Timing matters! 

Vuosi kului loppuun työteliäissä merkeissä. Aiemmista raskauksista tuttu rv 7-10 raju oksentaminen loisti poissaolollaan, edes tupakanhaju ei saanut aikaan kuin kuvotusta. Siinä jo yksi ja toinen poikaa povaili, kun niin aiemmista poikkeavaa oli kaikki. Rakenneultrassa se sitten varmistui, että tosiaan yksi kappale pieniä poikia tulossa. Yksi kohta siinä tosin meni väärin, poika ei ollut mitenkään erityisen pieni... Sokerirasituksessa jäin kiinni paastoarvosta, joka oli täpärästi liian korkea 5,3. Kotiin siis mittari ja seuranta, jossa en tavoittanut kuin yksittäisiä poikkeavia arvoja, ja nämäkin paastoarvoja pitkän yön jälkeen. Kerran aterian jälkeinen arvo oli korkea, ja sen tunsi kyllä olossakin. Ei enää corn flakes-muroja...

Raskausdiabetes-diagnoosi tuo tullessaan automaattisesti synnytystapa-arviokäynnin äitiyspolilla, siellä ultrataan painoarvio vauvasta ja sen mukaan mietitään mitä kautta työstetään ja koska. Painoarvio tehtiin rv 38+3 ja vaikutti olevan nelisen kiloa, eli vähän kookas viikkoihinsa nähden. Käynnistystä  ehdotettiin aloitettavaksi loppiaisen jälkeen, heti tiistaina aamusta. Koko viikonlopun painelin kynnet verillä käynnistymistä edistäviä akupisteitä, siivosin, kävelin portaita ja mitä niitä perinteisiä nyt onkaan - tuloksetta. Tiistai tuli kuin tulikin, ja me edelleen yhdessä paketissa. Aamulla osastolla, pää täynnä kauhukuvia lääkkeillä käyntiin piiskatusta syöksysynnytyksestä - toisaalta kauhuvisiot myös viikon kestävästä tuloksettomasta käynnistelystä joka lopulta päättyy sektioon kun ei vain käynnisty. En tosin tiedä, voisiko näin edes käydä...

Tiistaina aamupäivällä otettiin sikiön sydänäänikäyrää puolen tunnin ajan, ja niinpä vaan nauhalle piirtyi myös muutama spontaani ja yllättävän mojova supistus. Lääkettä ei siis annettu, vaan jäätiin seuraamaan, ja valitettavasti ei startannut vielä. Kävelin portaita 10. kerrokseen ja takaisin nollaan, ei mitään vaikutusta. Ensimmäisen cytotec-tabletin nielaisin klo 14.45 - ja 14.50 taas omia kipakoita supistuksia. Silloin ajattelin että hienoa, kohta sitä mennään ja vauhdilla... Laantui kuitenkin, taas. Jumppapallon päällä keikkumalla sain kyllä supistuksia aikaan, mutta ei johtaneet mihinkään. Sen verran kuitenkin, ettei enää samalle päivälle lääkitty. Keskiviikkoaamuna uudet käyrät ja seuraava tabletti klo 10.15. Uudet käyrät klo 14-15 (unohduin piuhoihin kiinni vuoronvaihteen raportin ajaksi). 

Iltavuoron kätilö tuli irrottamaan liekaa, ja sanoi samalla että 2-3 minuutin välein piirtyy supistuksia, onko kipeitä. Minä ihmeissäni että en minä ole tuntenut mitään! No, ei kuitenkaan lääkitty enempää. Heti klo 15 jälkeen soitin miehelle että tuo mulle kaupasta sitruunavissyä. Sitten taas pallon selkään istumaan ja ristikkolehteä täyttämään, muutama tuntuva supistus puolen tunnin aikana. SItten klo 15.30 tutun tuntuinen venytys ja paine, ulos asti raikuva POKS. Sen verran älysin että hyppäsin pallon päältä pois, ja kohta lainehti lattia... Ja sitä vettä tuli, ja tuli, ja tuli, vaihdoin vaatteet varmaan 10 kertaa seuraavien tuntien aikana. Mutta hei, ainakin nyt jotain alkaisi tapahtua! 

Klo 17 alkoi sitten säännöllisesti ja tuntuvasti taas supistaa, hyvin pärjäsi pallon päällä, välillä seisomaan ja vähän puhaltelemaan. Paljon helpompaa ja hauskempaa kuin ekalla kerralla! Toisella kerralla pääsin tuolloin ammeeseen, mutta nyt koholla ollut tulehdusarvo ja vesien meno esti pääsemästä. Välitsekkaus, ei ihmeitä tapahtunut. Sain kuitenkin TENS-laitteen kokeiluun, ja se oli aika kiva. Pääsin iltapalallekin, joka tosin oli vähän hankalaa kun joka toisen suupalan jälkeen sai nousta seisomaan ja henkäilemään, TENS:n boosti täysillä pohjaan painettuna. Aika kului huomaamatta, ja jonkin ajan päästä oli tunnustettava että jotain järeämpää voisin pikkuhiljaa alkaa ottaa. Kätilö tutki tilanteen ja ilmoitti että hämmentävän rauhallinen olen, mutta voitaisiin silti mennä salin puolelle että saan ilokaasun käden ulottuville, ja puudutusvalmiuden sitten kun on sopiva hetki. Saliin siirryttiin klo 21.

Epiduraali laitettiin joskus klo 23-24, ja puri niin hyvin että sain pilkittyä hetken, aivan mahtavaa. Salissa oli mukana lääketieteen opiskelija, joka istui meidän kanssa aamuun asti. Välillä aina kätilön avulla sai tutkia, ottaa verinäytettä, valmistella tippaa jne. Jossain vaiheessa todettiin että homma muuten seisoo nyt. Ponnistustarvetta ei tullut ollenkaan, ei minkäänlaista. Ikävä deja vu iski siinä vaiheessa, kun epiduraali laitettiin kiinni ja oksitosiinitippa käteen, ja nostettiin melko nopeasti täysille. Asentohoitoa, pystyyn vaan, eikä mitään tapahdu. Lopulta, vähän kerrallaan alkoi tuntua siltä että tässähän saattaisi kohta päästä tositoimiin. Kätilö alkoi puhua virhetarjonnan epäilystä - samahan se oli ekallakin kerralla syy siihen miksi homma kesti ja kesti. No, nyt meni muuten puolet lyhyemmässä ajassa koko esitys, kaikesta huolimatta, ja 9 pisteen pikkuveli syntyi klo 9.1.2014 klo 4.14. 

9.1.2014 klo 4.14 (rv 39+1) 4360 g, 52,5 cm

Lauantaina, omana synttärinäni, päästiin kotiin 2 vrk:n sokeriseurannan jälkeen. Nyt, kypsässä 10 päivän iässä, poika syö ja nukkuu kellon ympäri. Riemastuttavaa kyllä jopa 4-6 tunnin pätkissä nukkuu -päivällä. Yöt menevät kellontarkasti 3 tunnin välein syödessä. Ei siinäkään valittamista, toivottavasti ei tuosta lyhene. Viikon iässä oli neuvolan kotikäynti, ja melkein oli jo syntymäpainossaan takaisin. Rauhallinen pieni poika, ei hermostu pesemisestä eikä pukemisestä eikä mistään muustakaan - paitsi auta armias jos ruoka myöhästyy yhtään. Silloin voi sanoa että all hell breaks loose ihan ennätysajassa. Ihana pieni untuvapää, maailman paras poika.