Viimeinen lomapäivä

Varsinaista lomaa minulla ei tänä kesänä olekaan, muutama palkaton vapaiden lisäksi oli tällä viikolla että saatiin reissu tehtyä. Viimeisenä lomapäivänä, kun oltiin edellisenä päivänä tultu kylpyläreissulta, tehtiin vielä makkaranpaistoretki laavulla 25 kilometrin päähän, ja sitten innostuttiin vielä koko porukalla koiraa lenkittämään. Ihania iloisia päiviä, voi kun näitä tulisi tehtyä enemmänkin.

Kevätpörriäiset

Pitkästä aikaa - jälleen kerran - päivittelyasialla. Oltiin juuri 5 päivän kylpylälomalla, ja kyllä se tosiaankin lomasta kävi kun joka aamu sai tulla valmiiseen pöytään. Lapset - ja aikuiset - sai uida polskia joka päivä monta kertaa, koirakin pääsi mukaan joten tuli myös ulkoiltua päivittäin, yksin ja koko porukalla. Reissu oli kaikin puolin ihana. Apa harjoitteli pontevasti, eikä puutu enää paljoa että ui ihan itse. Aku oli myös ihan elementissään, kävellä polskutteli ja työnsi kaikenmaailman kellukkeita edellä menemään, välillä sukelsi ja samantien pää pinnalle ilmeenkään värähtämättä. Olpsua vielä vähän jännitti, mutta oli hauskaakin niin kauan kun jalat ylettyi tukevasti pohjaan. Ihan kiva, ettei kaikki ole pää edellä joka paikkaan syöksymässä.

"Ötti!"

Aika on taas karannut jonnekin. Marraskuussa viimeksi päivitetty, ja mielestäni tein sen viime viikolla. Tai ainakin viime kuussa. Elämä on melkolailla entisellään; lapset edelleen kotihoidossa, ja yritetään pitää ainakin syksyyn asti. Kaikki edelleen virkeitä, vilkkaita, äänekkäitä ja ihania.

Apa piirtää joka päivä, ja hahmot ovat yksityiskohtaisia ja täysin tunnistettavia. Joulupukilta saatu Masa Marsu on Apan paras kaveri ja "tunteiden tulkki", esimerkiksi yökylässä se on yleensä Masa jolla on ollut vähän koti-ikävä, ja useimmiten Masa on se jota harmittaa jokin asia. Ilman Masaa ei myöskään onnistu iltapesut, ja syömäänkin Masa tahtoo tulla mukaan. Pöytään ei ikävä kyllä pääse, mutta jossain lähistöllä Masa kurkistelee aina. 

Toinen joulupukin tuoma iloinen asia on lautapelit. Disney Junior Alias-sanaselityspeli, joka jo takakannen kuvauksen perusteella ("pienille suupalteille") sopii meidän perheen pelihyllyyn kuin nakutettu. Myös paketista paljastunut muistipeli on ollut ahkerassa käytössä. Tällä hetkellä Apa opettelee pelaamaan shakkia, ja se on odotetusti vanginnut mielenkiinnon tehokkaasti. Postissa on tulossa lisää älypelejä. Apan kanssa on ilo pelata, koska tyttö kuuntelee tarkasti ja omaksuu nopeasti ohjeet ja säännöt. 

Juuri nyt tällä hetkellä on pientä uhmantynkää ilmassa, pienissä asioissa, kuten siinä että pitääkö ruoka-aikana istua pöydässä vai juostaanko joka suupalan välissä jonnekin, ja täytyykö Akun päikkäriaikaan leikkiä hiljempaa vai voiko kailottaa entiseen malliin. Kuitenkin sama hauska, ihana, oivaltava, terävä ja huolehtiva Apanen, kuin ennenkin.

Olpsu on sama pieni prinsessa kuin ennenkin. Kaikki vaaleanpunainen, pinkki, ja kiiltävä on kaunista, ja lisäbonusta jos siinä on "kimalttia". Apan ihanat Hello Kitty-rukkaset herättivät haikeita huokauksia, "olisipa Kissamummi ostanut kahdet Kityt!" Onneksi tuli mieleen tarkistaa Olpsun hanskalaatikko, ja tättädää, siellähän ne Olpsun täysin samanlaiset rukkaset nökötti pohjalla, laput vielä varsissa kiinni! Nyt on pinkkiä ja kimalttia ja Hello Kitty. 

Tulikin tästä mieleeni episodi joulukuulta, kun tytöt olivat isin kanssa ostamassa askartelutarvikkeita. Hankintalistalla mm. kulta- ja hopeaglitter korttiaskartelua varten. Anttilaan saapuessaan oli Olpsu pysäyttänyt jonkun naispuolisen asiakkaan kajauttamalla reippaasti: "Terve, rouva! Me etsimme kimalttia!" Maailman ihanin Olpsu. Harmi ettei kaupasta sitten kimalttia löytynyt, mutta onneksi viime joululta oli vielä vähän jemmassa.

Ja Aku, naurunaamainen pakkaspoika. Rusinapulla ja kaikkien lellikki. Ei ihan vielä kävele, mutta ei siitä enää paljon puutu. Ei myöskään puhu, "mämmäm" on nam nam, ja toimii myös vastauksena kysymyksiin "mennäänkö syömään?" ja "maistuuko ruoka?". Mutta tässä männä viikolla ugeli konttasi viereen, nousi jalkoja vasten seisomaan, painoi pään polvea vasten ja huokasi ihastuneesti: "Ötti!" Liekö sattumaa vai ei, ei ole kyllä toistunut sen koommin, mutta kyllä se ainakin tilanteeseen ihan soveltuva yritys oli. "Mämmäm" ja "ötti" - niillä pääsee kyllä ihan riittävän pitkälle. Aku taputtaa, vilkuttaa, soittaa rumpua ja ksylofonia, kiipeilee joka paikkaan, flirttailee ja kerää kaikilta huomion, ja on yksinkertaisesti maailman paras poika. 

 

Hoitopaikka-asioita nyt kovasti mietitään, ja asiahan on niin että mieluummin mikä tahansa konkurssi, kuin se tällä hetkellä todennäköisin tilanne, että porukka joutuisi hoitoon mennessään erilleen toisistaan. En suostu. Kaikin keinoin yritetään venyttää kesään asti jollakin tavalla, sitten olisi kesä-heinäkuun ajalta hoidontarve ohi. Syksyllä voisi asiaa lähestyä vähän eri mielellä, kun voisi olettaa että Akukin kävelee ja ehkä vähän jutteleekin. Ja ehkä hyvällä tuurilla sen ainokaisen päiväkodin jossa sellainen on, sisarusryhmästä voisi vapautua tarpeeksi paikkoja. Ehkä olen vähän neuroottinen tässä asiassa, mutta minkäs teet. Kun on kyse kalleimmasta mitä meillä koskaan tulee olemaan, niin vain parastahan niille jokaiselle haluaisi.

Olisihan se varmaan koirallekin pieni järkytys, yhtäkkiä päivät pitkät yksin, kun tähän asti on ollut päivät täynnä tätä:

 

 

Ropelipylly

"Nyt mies, mies, miekkonen, ja pikkujalka vaan

tättä dättä dättä dättä hömphöhömphöhööööö

Nyt mies, mies, miekkonen ja ropelipylly vaan

haa ha haa ha haa!"

Apan laulu pikkuveljelle. Tuleeko tästä naurusta loppua koskaan?

Tytöt aloitti kerhon syyskuussa, kaksi kertaa viikossa aamupäivisin. Kerhossa on kavereita, leikitään, lauletaan, piirretään, askarrellaan ja päivän päätteeksi vähän ulkoillaan. Ai juu, ja se tärkein, syödään eväitä. Kerhoon lähdetään hämärässä aamussa silmät unitihrussa, kerhoreput selässä. Repussa eväsrasia (Jake ja merirosvot) ja vesipullot (Apalla Lentsikat, Olpsulla Disneyn Prinsessat). Kerhossa on kivaa, paitsi jos Apalta kysytään. Apalla ei koskaan oo kivaa missään.

Ensimmäinen kerhopäivä

Ensimmäinen kerhopäivä

Tänään kerhosta hakiessa oli annettu palautetta. Itse kiroilen sitä, kun meillä palaa siis kilokaupalla paperia viikossa. Vaikka nykyään arkit väritetään kokonaan ja molemmin puolin. Silti säilytettäviä aarteita tulee päivittäin, ja harjoituskappaleita työnnetään lumikolalla paperinkeräykseen. Niin olipa kiva kuulla ettei se turhaa ole; Apan piirtäminen on reippaasti ikätasoaan edellä, toiset lapset tunnistavat tämän 4-vuotiaan piirroksista tutut animaatio- ja satuhahmot! Myös Olpsulla innokas piirtäminen tuottaa jo tulosta, käyttää värejä koko ajan monipuolisemmin, ja silmä yksityiskohdille on hahmottunut lyhyessä ajassa hurjasti.

Niin ja se toinen palaute. "Ilmeisesti teillä lapset pukevat pitkälti itse?" - Ilmeisesti siellä kerhossa on kiinnitetty huomiota siihen että paita on aina vähintään yhden kerran nurinpäin, välissä jopa kaksinkerroin; siis lappu edessä JA saumat ulospäin. Ja housuissa taskut edessä. Me ollaan vähän ajateltu että MITÄ VÄLIÄ? Eikö se ole tärkeintä että lapsi haluaa yrittää ja tehdä itse. Ketä se rassaa missä se paidan pesuohje vilahtaa, jos kuitenkin on säähän sopiva lämmin vaate päällä? Ei siis sitä oltu kerhossa arvosteltu mitenkään, tulipahan vaan mieleeni samassa yhteydessä, kun monesti tekee mieli korjata oikein päin se vinksalleen mennyt vaate. Siihen yleensä tulee iloisella äänellä vastaus: "haluun sen näin!"

Oli myös noteerattu sellainen perustavanlaatuinen sisarusten välinen ero, että toinen tiputtelee ulkokamat ja repun päältään niille sijoilleen, ja säntää alkupiiriin iloisesti pajattamaan, jättäen vaatevanan jälkeensä. Toinen taas viikkaa ja nyplää lapasia myöten joka jumalan vaatekappaleen - H I T A A S T I - ja sen jälkeen aloittaa esittelemällä kaikille päällään olevat vaatteet. 

Ugelin kanssa on vielä helppoa. Kaikki käy, kunhan ruokahuolto ja seuralaispalvelu pelaa. Ja pelaahan ne, maailman hauskimpien siskojen kanssa aika kuluu vilisemällä.

P.s. Ugeli nousi juuri ensimmäistä kertaa ihan itse seisomaan!